Kennelin alkuvaiheet
sijoittuvat 1990-luvulle, kun talon väkeä alkoi oman koiran omistus
innostamaan. Ensimmäinen koira oli musta labradorinnoutaja uros, Kamitan
Card-Sharper, jonka kanssa metsästettiin sorsia. Seuraavaksi ostettiin vähän
ajan päästä suomenajokoira uros Vili, joka joutui auton yli ajamaksi. Viliä
korvaamaan hommattiin suomenajokoira Koirakiven Jere ja Helimarin Lili, jotka
olivat mainioita koiria. Samalla kun hankimme kennelnimen, teimme Lilille
ensimmäiset pennut. Suomenajokoiria onkin noiden jälkeen ollut useita.
Ensimmäinen hirvikoira taloon tuli vuonna 1996 Kitilän Iita. Iitan pennuista jätettiin itselle yksi pentu, Uutouri Sampo. Rainikon Hessu oli ensimmäinen hirvikoiramme, jonka kanssa aloimme käymään hirvenhaukkukokeissa, vaikka aiemmillakin hirvikoirilla sinne olisi voinut mennä. Hessu pärjäsikin kokeissa oikein kiitettävästi ja nappasi monta ykköstä kokeista. Hessu oli myös ensimmäinen koiramme, joka valioitui sekä muoto- että käyttövalioksi. Hessun jälkeen hirvikoiria on ollut Perttapuro Rita, Uutouri Lara, Uutouri Lola ja Slättmossåsens Axu. Rita pääsi Junior SM-kokeisiin vuonna 2008 ja sijoittui siellä kolmanneksi. Ritalle tehtiin 2 pentuetta vuonna 2009 ja 2011. Ensimmäisestä Ritan pentueesta Uutouri Lara jätettiin meille, joka pääsi jo 15 kuisena SM-kokeisiin vuonna 2010. Lara sijoittui siellä seitsemänneksi. Slättmossåsens Axu pääsi Junior SM-kokeisiin vuonna 2017 ja pääsi sijalle 11.
Ensimmäinen mäyräkoiramme Winit’s Jazzie hommattiin vuonna 2005. Jazzien kanssa harrastettiin luolametsästystä ja Jazzien nuoruudessa myös näyttelyitä, joissa se pärjäsikin oikein hienosti. Toinen labradorinnoutaja tuli taloon vuonna 2011, jonka kanssa harrastetaan metsästystä ja näyttelyitä.
Tällä hetkellä talossamme siis on labradorinnoutaja Rosanan Edelweiss, suomenajokoira Mulonsalon Paula sekä hirvikoirat Uutouri Lola ja Slättmossåsens Axu.
Hienoja
metsästysreissuja on ollut todella paljon koirien kanssa! Koiraharrastuksen
myötä on tullut paljon uusia ystäviä ympäri Suomea ja ulkomailta asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti